top of page

Sukuseuran toiminta ja hallitus

Hallituskausi 2025-2028

Neljä serkusta Kaija Näres, Markus Sauri, Ilari Satka ja Eero Sauri kutsuivat suvun koolle vuonna 1991 Keuruulle. Kokous johti sukuseuran perustamiseen vuonna 1993 Keuruulla. Kaija kutsuttiin v 2013 seuran kunniajäseneksi. Hämeenlinnan Vanajassa v 2019 pidetty sukukokous kutsui kunniajäseniksi myös Ilari Satkan ja Eero Saurin sekä postuumisti Markus Saurin.

Sukuseuran tarkoituksena sääntöjen mukaan on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa ja selvittää suvun vaiheita ja historiaa. Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, jonka valitsee joka kolmas vuosi kokoontuva seuran kokous (vuosikokous). Vuosikokous päättää myös seuran toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta kolmivuosittain sekä edellisen kauden tilinpäätöksestä, vuosikertomuksista ja toiminnantarkastajan lausunnosta.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimii kokouksen valitsema suvunpää.

Hallitus on valittu viimeksi vuoden 2022 sukukokouksessa Hausjärvellä. Suvun pääksi valittiin silloin yksimielisesti Olli Sauri ja puheenjohtajaksi Heli Hyttinen. Hallitus kokoontuu neljännesvuosittain ja kootaan uudelleen seuraavassa sukukokouksessa Keuruulla 2025. Hallituksen jäsenet ja yhteystiedot sekä pöytäkirjat löydät tämän sivun lopusta.

Hallitus 2022-2025

Hanna Linna-Varis, puheenjohtaja

Mori Näres, sihteeri

Maija-Riitta Laaksonen

 

Tarja Lehto

 

Johanna Rotola-Pukkila

 

Petteri Mustonen

 

Netta Sauri

 

Markku Sauri

Sampo Sauri

 

Eeva Sauri

 

Pekka Sauri

 

Voit ottaa yhteyttä hallitukseen "ota yhteyttä"-sivun kautta.

Hallituksen pöytäkirjat kuluvalta kaudelta

Pöytäkirja 4/25

Sukukokouksen viimeisin pöytäkirja

Hausjärvi 2022

Keuruu 2025

Suvunpäät, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat v. 1993 -

Suvunpäät:

Markus Sauri 1993 – 2011 (25.10.2011)

Eero Sauri 2013 – 2022

Olli Sauri 2022 - 

Puheenjohtajat:

Vuoteen 2010 asti puheenjohtajana toimi kulloinen suvun pää.

Olli Sauri 2011 – 2013

Markku Sauri 2013 - 2019

Hanna Linna-Varis 2019 -  2022

Heli Hyttinen 2022 -

Varapuheenjohtajat:

Eero Sauri 1993 - 2008

Olli Sauri 2008 -2011

Hanna Linna-Varis 2013 - 2019

Markku Sauri 2019 - 2022

Markku Sauri 2022 - 

Facebook-logo.png

Liity mukaan sukuseuran Facebook sivuille!

© 2024 Auri Näres, Sukuseura Saarinen-Sauri

bottom of page